TYÖN ALLA

Alla katsaus joihinkin työn alla oleviin projekteihin.

Koti-ikävä – Jaakko Löytyn tarina

Koti-ikävä on pitkä dokumenttielokuva ikonisesta lauluntekijästä Jaakko Löytystä. Tienviittoina Löytyn elämään toimivat laulut, ja ääneen pääsee Löytyn ja hänen perheensä lisäksi laaja-alainen joukko suomalaisia kulttuurialojen ja kirkollisten alojen vaikuttajia. Löytyn musiikkia kuullaan sekä arkistoäänitteinä että uusina, varta vasten dokumenttia varten tuotettuina esityksinä.

Löytty kasvoi Namibiassa lähetystyöntekijöiden lapsena ja hänen maailmannäkyään määrittävä peruskokemus oli apartheid-hallinnon julman epäoikeudenmukaisuuden läheltä todistaminen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimus ja tasa-arvon teemat ovatkin kulkeneet kirkkaina läpi koko Löytyn tuotannon. Jaakko Löytty palasi aikuisena perheensä kanssa Lähetysseuran lähettämänä Afrikkaan Senegalin kirkon musiikkityöhön.

Elokuva on tarina koti-ikävästä, Afrikasta, Suomesta ja Jaakko Löytyn ainutkertaisesta tavasta toteuttaa kutsumustaan muusikkona ja lähetystyöntekijänä, perheenisänä ja puolisona. Löytyn jälki on vahva ja pysyvä. Hänen laulujaan ja virsiään ovat laulaneet lähes kaikki suomalaiset jossain kohdin elämäänsä. 

Käsikirjoitus ja ohjaus:
Niilo Rantala & Antti Vuori

Tuotanto:
Oso Story House

AHAM ASMI

AHAM ASMI (sanskriitiksi “minä olen”) kertoo Suomessa asuvan klassisen pianistin Keval Shahin tarinan. Keval syntyi työväenluokkaisten Itä-Afrikasta emigroituneiden Gujarati-intialaisten vanhempien perheeseen Lontoon esikaupunkialueelle. Hänen ensikosketuksensa Mozartin vespereihin koulun kuorossa sytytti intohimoisen rakkauden länsimaiseen klassiseen musiikkiin. Tämä rakkaus johti hänet Cambridgen ja Lontoon Royal Academy of Music huippuoppilaitosten kautta kansainvälisesti arvostetuksi lied-pianistiksi ja opettajaksi.

Matkan varrella Keval alkoi kuitenkin vähitellen tajuta, että hän kuin huomaamattaan piilottelee osia itsestään — queeriyttään, ruskeaa ihoaan, intialaista kulttuuritaustaansa ja hindulaista spiritualiteettia — ne kun loistivat poissaolollaan musiikillisessa maailmassa, johon hän nyt kuului. Kun Keval sai yllättäen kutsun muuttaa Suomeen lied-musiikin lehtoriksi Sibelius-Akatemiaan, alkoi hänen elämässään uusi vaihe. Kevalin ammatillinen nousu oli ollut nopeaa: isoja kilpailuvoittoja, konsertteja ympäri Eurooppaa, oman musiikkiohjelman toimittamista BBC:lle. Voimistuva identiteetin kanssa kipuilu johti lopulta isoon eksistentiaaliseen kriisiin ja romahdukseen: kuka hän kasvattamansa kuoren alla todella on? Kaukana Lontoon klassisen musiikin piirien sykkeestä ja omista juuristaan Keval joutuu kohtaamaan kysymyksen: pystyykö hän sovittamaan yhdeksi identiteettinsä monet puolet?

Samaan aikaan intiimi ja laajakatseinen AHAM ASMI -dokumenttielokuva seuraa Kevalin henkilökohtaista matkaa ja avaa näkymiä yhtäältä diaspora-identiteetin monimutkaisuuteen,kuulumisen haasteeseen, lapsuuskodin spiritualiteetin löytämiseen ja toisaalta siihen, mikä mullistava voima voi olla oman moninaisuutensa hyväksymisessä maailmassa, joka ei aina ole valmis sitä näkemään.

Käsikirjoitus ja ohjaus:
Antti Vuori

Tuottaja:
Amulio José Espinosa

Tuotanto:
Oso Story House